Pitkään venyttelyä on ohjattu tekemään sen vuoksi, että sen on ajateltu ehkäisevän urheiluvammoja. Erityisesti voimistelussa ja muissa suurta liikkuvuutta vaativissa lajeissa venyttely on edelleen iso osa lämmittelyprotokollaa. Onko siitä mitään hyötyä urheiluvammojen ehkäisyn kannalta?
Tutkimusnäyttöä puolesta
ja vastaan
Toisissa urheilulajeissa hyvä liikkuvuus on tärkeämpää kuin
toisissa. Esimerkiksi juoksu ja pallopelit eivät vaadi suurta liikkuvuutta.
Niissä venyttelystä ei ole hyötyä vammojen ehkäisyssä. Suurta liikkuvuutta vaativissa
lajeissa tilanne on kuitenkin toinen.
Tutkimuksissa on yleensä tutkittu sellaisia lajeja, joissa liikkuvuudella ei ole niin suurta merkitystä. Se näkyy lopulta myös useissa tutkimuskatsauksissa, jotka päätyvät siihen, ettei venyttelystä ole hyötyä loukkaantumisten kannalta.
Alkulämmittelyn yhteydessä tehty dynaaminen venyttely on
tärkeä osa monia urheilulajeja, sillä sen avulla lihasten ja nivelten kireys
vähenee. Sitä kautta lihasten revähdyksistä johtuvat loukkaantumiset vähenevät.
Mitä
tutkimuskatsaukset kertovat
Small ym. (2008) mukaan staattinen venyttely osana lämmittelyä ei vähennä loukkaantumisten
määrää kokonaisuudessaan. Sen sijaan on näyttöä siitä, että se vähentää revähdyksistä
johtuvia loukkaantumisia.
McHugh & Cosgrave (2010) tulivat siihen tulokseen, että
venyttely vähentää revähdyksistä johtuvia loukkaantumisia. Venyttely tulee
kohdistaa niihin lihasryhmiin, jotka ovat vaarassa revähtää suorituksessa.
Esimerkiksi useissa kamppailulajeissa se tarkoittaa alaraajojen lihasryhmiä.
Hamstring-lihasten revähdysten ehkäisy lihasten
vahvistamisella, lämmittelyllä, loppuverryttelyllä tai venyttelyllä ei ole
tehokasta Goldmanin & Jonesin mukaan (2010). Hamstring-lihakset ovat siinä
mielessä vaikeita lihaksia tutkia, että ne kulkevat kahden nivelen yli ja monet
venytysliikkeet kohdistuvat enemmän selkään kuin hamstring-lihaksiin.
Hamstring-lihasten liikkuvuuden tutkimiselle ei ole ”gold
standardia”, eli liikkuvuutta mitataan eri tutkimuksissa ei tavalla. Jotkut
tutkimukset ovat tulleet siihen tulokseen että vähentynyt liikkuvuus lisää
liharevähdyksiä (erityisesti hamstring-lihasten), kun toisissa yhteyttä ei ole
havaittu (Freckleton & Pizzari 2011). Opar ym. (2012) huomauttavat, että
moni venyttelyinterventio on saattanut olla liian lyhyt, jotta tulosta olisi
saatu aikaan.
Herman ym. (2012) tulivat siihen tulokseen, että lämmittely,
joka sisältää mm. venyttelyä, tasapainoharjoitteita ja lajikohtaisia
ketteryysharjoitteita ehkäisee tehokkaasti alaraajojen
urheiluvammoja. Tutkijoiden mukaan nimenomaan yhdistelmä erilaisia
harjoitteita on tehokas vammojen ehkäisyssä. Nykyisellä tutkimustiedolla ei voida
sanoa, mikä niistä on tehokkain.
Moni katsaus on tullut siihen tulokseen, ettei venyttelystä yksinään ole hyötyä urheiluvammojen ehkäisyssä: Aaltonen ym. (2007), Herman ym. (2012), Leppänen ym.
(2014), Lauersen ym. (2014), McCrary ym. (2015). Lauersenin
ym. (2014) katsauksessa oli mukana vain kolme venyttelyä käsittelevää
tutkimusta, joista kaksi koski varusmiehiä ja yksi oli internet-pohjainen
tutkimus. McCraryn ym. (2015) katsaus käsitteli vain ylävartalon
loukkaantumisia. Monissa näissä katsauksissa on siis puutteita ja venyttelyä on
käsitelty yksipuolisesti. Ongelma on esimerkiksi usein se, että vain staattinen
venyttely nähdään venyttelynä, dynaaminen venyttely taas lämmittelynä.
Lopuksi
Venyttely on tärkeää
suurta liikkuvuutta vaativissa lajeissa. Jos esimerkiksi kamppailulajeissa
potku pitää saada tietylle korkeudelle, mutta liikkuvuus ei siihen riitä, tulee
helposti revähdysvamma kun alaraajaa yritetään vääntää ylös. Siksi liikkuvuusharjoittelun tulee olla osa lämmittelyä, mutta myös sitä täytyy tehdä myös erikseen, jotta lähtötilanne harjoituksen alkaessa
olisi parempi.
Venyttelyllä ei ole
niin suurta merkitystä lajeissa, joissa hyvä liikkuvuus ei ole niin tärkeää. Liikkuvuuden
pitää kuitenkin olla riittävää, jotta lajinomaiset liikkeet ovat mahdollisia.
Lisäksi esimerkiksi raskas lihaskuntoharjoittelu vähentää helposti liikkuvuutta, joten venyttelyllä on merkityksensä melkein lajissa kuin lajissa.
Venyttele usein
etenkin jos istut paljon staattisissa asennoissa tai teet toispuoleista työtä. Näin
vähennät lihaskireyksiä ja lihasten epätasapainoa, joka voi johtaa moniin ongelmiin.
Venyttelyn jälkeen olo on usein parempi kuin ennen venyttelyä. Venyttele siis
usein, mieluummin kerran päivässä lyhyesti kuin harvemmin ja pidempään!
Kuva: flickr / CALI
Lähteet:
Aaltonen S, Karjalainen
H, Heinonen A, Parkkari J, Kujala M. Prevention of sports injuries:
systematic review of randomized controlled trials. Arch Intern Med. 2007 13-27;167(15):1585-92.
Freckleton G, Pizzari T. Risk factors for
hamstring muscle strain injury in sport: a systematic review and meta-analysis.
Br J Sports Med 2013 47:351-358
Goldman E & Jones D. Interventions for
preventing hamstring injuries. Cochrane Database Syst Rev. 2010
20;(1):CD006782.
Herman K, Barton C, Malliaras P, Morrissey D. The
effectiveness of neuromuscular warm-up strategies, that require no additional
equipment, for preventing lower limb injuries during sports participation: a
systematic review. BMC Med. 2012 19;10:75.
Lauersen B, Bertelsen D, Andersen L. The effectiveness of exercise interventions to
prevent sports injuries: a systematic review and meta-analysis of randomised
controlled trials. Br J Sports Med. 2014 48(11):871-7.
Leppänen M, Aaltonen
S, Parkkari J, Heinonen A, Kujala U. Interventions to prevent sports related injuries: a systematic review
and meta-analysis of randomised controlled trials. Sports Med. 2014 44(4):473-86.
McCrary J, Ackermann B, Halaki M. A systematic
review of the effects of upper body warm-up on performance and injury. Br J
Sports Med. 2015 Feb 18.
McHugh M & Cosgrave C. To stretch or not to
stretch: the role of stretching in injury prevention and performance. Scand J
Med Sci Sports. 2010 20(2):169-81.
Opar D, Williams M, Shield A. Hamstring strain
injuries: factors that lead to injury and re-injury. Sports Med. 2012 1;42(3):209-26.
Small K, McNaughton L, Matthews M. A systematic
review into the efficacy of static stretching as part of a warm-up for the
prevention of exercise-related injury. Res Sports Med. 2008 16(3):213-31.
Väänsinkin tuossa juuri sattumalta yhden koulutyön takareisien venähdys-tyyppisistä vammoista. Aikalailla samanlaisia oli havainnot, mitä teet tässä. No tietysti, kun osa artikkeleista on samoja. Vaikka takareisivammat on yleisimpiä lihasvammoja urheilijoilla, on jännä että tutkimusnäyttö niiden syntyyn vaikuttavista tekijöistä on niinkin epämääräistä kun on. Tuo biomekaniikan kompleksisuus on yksi tekijä, jota tutkijat on pähkäilleet, kun jokin yksittäinen vammojen ehkäisykeino ei olekaan toiminut. Lisäksi tutkimuksissa on usein ollut muita puutteita, etenkin liian vähän osallistujia. Kuten mainitsitkin, katsauksissa näyttäisi olevan yleensä mukana palloilijoita ja juoksijoita, joten niiden havainnot tuskin pitävät järin hyvin kutiaan kamppailu-urheilijoiden kohdalla.
VastaaPoistaMonia ongelmia tosiaan näyttäis olevan. Odotan tutkimuskatsausta jossa käsitellään lajeja joissa liikkuvuudella on oikeasti merkitystä, esim. osa kamppailulajeista, tietyntyyppinen voimistelu, baletti jne. Tutkimuksissa pitää olla riittävän pitkä ajanjakso, jossa verrataan kahta ryhmää, toinen venyttelee ja toinen ei. Lisäksi eri venyttelymenetelmät, eri venyttelyajankohdat (lämmittely vs treenin ulkopuolinen aika) jne pitäisi huomioida. Ei ole helppoa.
Poista